e-APE 5: Opiskelijaa aktivoiva opetus

Aika tuttua asiaa oli tämänkertainen opetustuokio, ehkä hyväkin näin syksyn orientoitumiseen. Aiheina oli siis:

1. meidän ryhmällä (minä ja Leena): ”Aktiivinen luento ja opetuskeskustelu” sekä 
2. 6%:lla (Heikki) ”Mitä tarkoittaa itseohjautuvuus opetuksen periaatteen ja 
3. Vaeltajilla (Tarja) ” Millaisilla aktivoivilla menetelmillä opitaan parhaiten oman alan ammattitaitoja?”

Tällä kertaa olin itse opetustilanteessa jotenkin ”pois pelista”, mieleen ei jäänyt oikeastaan mitään. Jouduin katsomaan nauhoituksen. Tekniset sekoilut harmittavat, nauhoituksessa Leenan ja muitten puhe kuului eri tahdissa. Nauhoituksen kuunneltuani, tuntuu, että emme oikein missään opetustuokiossa päässeet kovin syvälle aiheeseen – aika on aiheille kovin lyhyt. Pitäisi tosi hyvin hahmottaa se villakoiran ydin, kun opetustuokiota suunnittelee.

Omassa opetustuokio ajanhallinta tuottaa vieläkin vaikeuksia – tekniset ongelmat söivät ajasta melkein kymmenen minuuttia. Ensimmäisen puolituntisen aikana pitäisi varmistaa, että pienryhmät kuulevat toinen toisensa. Tulihan tässä nyt kuitenkin kasapäin kokemusta epävarmuuden sietämisestä ja tilanteen soveltamiskyvystä - kun keinot loppuu otetaan konstit käyttöön.

Pikkaisen ressaa se, nieleekö meillä opetusmenetelmän miettiminen resursseja sisällöltä. Onko opetustuokion tavoitteet riittävästi mietittyjä ryhmän aiempi osaaminen otettuna huomioon? Aktivointia aktivoinnin vuoksi?

Tavoitteena opetustuokiossamme oli saada jotain konkreettisia, ehkäpä jopa uusia ideoita, aiheeseen liittyen, mutta aikapula aiheutti sen, että tavoitteeseen ei päästy. Toivottavasti oppimispäiväkirjoissa ihmiset syventävät aihetta. Heikillä oli jännä idea tablettien tms. tuomiseen jokaisen käyttöön luokkahuoneeseen – se avaisi uusia mahdollisuuksia, mutta syvemmin ei aihetta ehditty pohtia. Opetuskeskustelun lisäksi voisi kokeilla myös twitteriä, jossa hekin voisivat osallistua keskusteluun, jotka eivät jostain syystä saa/ota puheenvuoroa. Jos vielä vähän jatkaa aiheesta, niin mielestäni opetuskeskustelu sopii sellaiseen opetukseen, jossa kaikilla osallistujilla on jotain asiantuntemusta aiheesta. Faktaopetus – esim. matematiikka – voi olla kyllä haastavaa ja ehkä vähän turhaakin opetuskeskusteluna, mutta toisaalta voihan pienryhmälaskaritkin laskea jonkin sortin opetuskeskusteluksi – yhdessähän siinä tehtäviä ratkotaan.

Mielenkiintoinen juttu tähän liittyen kylläkin vasta ensiviikon opetustuokion suunnittelusta, missä käymme läpi ryhmätöitä. Innostuin todella Kopakkalan kirjasta (Porukka, jengi, tiimi. Ryhmädynamiikka ja siihen vaikuttaminen). En ole jostain syystä aiemmin törmännyt ”kritiikkiin” ryhmätöitten hyödyllisyydestä ja aika helposti eksytään ajattelemaan, että ryhmätöissä toteutuu aina ajatus, että ryhmän tuotos on enemmän kuin osiensa summa. Siinä oli annettu esimerkki, jossa testattavat henkilöt oli jaettu ryhmiin ja heille annettiin matemaattinen tehtävä ratkaistavaksi. Jokaiseen ryhmään laitettiin kuitenkin osallistujien tietämättä yksi henkilö, joka osasi ratkaista tehtävän. Lopputulos oli kuitenkin se, että kaikki ryhmät eivät ratkaisseet tehtävää oikein, koska tämä osaava henkilö ei saanut riittävästi ääntään kuuluville.

Itseohjautuvuutta opetuksen periaatteena olen yrityksissäkin joutunut paljon pohtimaan, koska ei ole itsestään selvää, että ammatissakaan toimivat olisivat itseohjautuvia omaan tehtävään liittyvän lisäkoulutuksen osalta. Mieleen jäi myös terminä ”sitkeys”, joka mielestäni on aikuisopiskelijan tärkeimpiä ominaisuuksia. Heikillä oli lopuksi ihana ristikko kevennyksenä, tämä korvan taakse!

Tarjan osuudessa mietittiin aktivoivia menetelmiä, joilla parhaiten opitaan oman alan ammattitaitoja. Kun puhutaan aktivoivista menetelmistä, minulla oli ainakin hiukan liian kapea näkökulma aiemmin. Aktivointi voi olla muutakin kuin toiminnallista – myös älyllistä ja elämyksellistä. Nuo kaksi viimeksi mainittua voivat olla joskus vaikea todentaa opetustuokion aikana.

Jäi mieleen myös se, että on hyvä selventää oppilaille opetustuokion aluksi opetusmenetelmän tarkoitus – eli mitä hyötyä heille siitä on, menetelmää ei käytetä menetelmän takia. Usein on myös kehoitettava rohkeasti tekemään myös virheitä, opetuksessa se on turvallista, mieleenjäävää ja kaikki oppivat niistä.

Lopuksi oli luennoimassa Dr. Deborah Hill yhteistoiminnallisesta oppimisesta. Hän käytti perusteena, aiheen ajankohtaisuudelle sitä että tieto internetin aikakaudella vapaata ja sitä ei enää saa vain opettajalta tai luokkahuoneesta. Mieleen jäi Dr. Hillin kehoitus ryhmän roolien muodostamisessa opastaa oppijat pois omalta mukavuusalueeltaan. Eli se, joka on tottunut olemaan kirjurina, ottaakin jonkun muun roolin ryhmässä.

Osittain Dr. Hillin viestiin liittyy myös käymäni Mozilla OpenBadge -kurssi. Näitten osaamismerkkien tarkoitus on nimenomaan tuoda esille osaamista, jonka voi hankkia muualtakin kuin perinteisestä koulutusorganisaatiosta. En ole vielä ihan vakuuttunut siitä, että OpenBadge tulee selviämään muutamista haasteista: badge-shoppailusta ja yritysten kilpailusta osaavasta työvoimasta. Mielenkiintoinen oli Mozilla-organisaation edustajan vastaus, kun kysyin miten he pystyvät estämään badge-shoppailua eli inflaatiota: He eivät ole vielä joutuneet asiaa miettimään, koska toiminta ei vielä ole niin suurta. Hmmm, minun mielestäni sille olisi syytä suoda joku ajatus tässä vaiheessa, kun siihen voi vielä ehkä vaikuttaa. No katsotaan parin seuraavan kurssipäivän jälkeen, vieläkö minua vaivaa sama ajatus.

Toinen haaste, jonka otin esille, koski sitä kuinka innokkaasti yritykset myöntävät badgeja henkilöstölleen ja kertovat samalla kilpailijoille, että tämä henkilö teidän kannattaa meiltä rekrytoida. Itse ainakin pitäisin arvokkaimpina badgeja, jotka saan työnantajiltani. Tällä hetkellä mukana olevat yritykset ovat lähinnä koulutusyrityksiä, jotka myöntävät badgeja yhteistyökumppaneilleen ja tietysti koulutettavilleen.

Kävin myös kuuntelemassa Frans Mäyrän luentoa oppimispeleistä. Lisää pelillisyyttä eli leikkimistä opetukseen ja pelillisyys ei välttämättä tarkoita tietoteknistä sovellusta. Muista myös, että pelillisyys ei ole sama asia kuin kilpailullisuus! Mielenkiintoinen näkökulma Mäyrällä oli, että pelillisyyden tuominen opetukseen on vähän paluuta vanhaan, kirjoitustaitoa edeltävään aikaan. Peleihin liittyy olennaisesti tarina ja ennen kirjallista dokumentointia osaaminen siirtyi osaltaan tarinoina jälkipolville.