Ajatuksia ensimmäisestä opetustuokiosta,(APE3)

Ensimmäinen opetustuokio on ohi ja seuraava painaa jo kovasti päälle. Hankala löytää ryhmän kanssa yhteistä aikaa näin lyhyellä varoitusajalla.

Opetustuokion 1½-tuntinen lennähti nopeasti ja ”intensiivisyys” säilyi hienosti koko tuokion ajan. AC-istunnoissa on näköjään loistava idea pitää tuo ensimmäinen puolituntinen ilman virallista ohjelmaa teknisten asioitten selvittelyä varten. Hyvä ajatus oli myös tuo 15 minuutin kahvitauko opetustuokioiden jälkeen, jonka osa käytti ehkä kahvitteluun ja osan opetus ehkä sai hiukan venähtää.

Ryhmät ovat sopivan kokoisia -4-5 henkilöä, jokainen saa helposti puheenvuoron. Keskustelua riittikin ainakin Laiturilla. Erityisen hyväksi muiden opetustuokioissa koin Vaeltajien paneelikeskustelu Jaanan vetämänä, erityisesti hänen kyselevän otteensa – nythän ei juuri ollut muuta yleisöä kyselemässä. 6%:n opetus oli enemmän perinteistä, toki siinäkin päästiin yhdessä aiheesta keskustelemaan. Teksti oli mielestäni liian pitkä tilanteessa luettavaksi – olisi ehkä ollut tarpeen poimia siitä ydinkohdat esille.

Omassa opetustuokiossamme sain ehkä eniten irti osallistujien omista ohjauskokemuksista. Esimerkki siitä, että ohjaus saattaa saada itseohjautuvan ohjattavan taantumaan ja asennoitumaan ohjaajaan liian auktoriteettina oli mielenkiintoinen. Ohjattava joutuikin vahvistumisen sijaan heikoille jäille, koska alkoi suhtautumaan ohjaajaan auktoriteettina. Toisaalta ohjaajalla oli ehkä ”oikeassa olemisen tarve” ja oman minän korostamisen tarve. Tämähän oli yksi ohjausvuorovaikutuksen haasteista – pystyä havainnoimaan ja säätelemään oman persoonan vaikutusta muihin.

Samoin oivalsin oman ohjausesimerkin ja sitä seuranneen keskustelun ansiosta sen, että ohjaajan tehtävä on myös kyetä pehmentämään tulevaa mahdollista törmäystä niin että motivaatio saadaan säilymään. Miten?

Oppimistyylien analysoiminen johdatti minut miettimään omassa työssäni kohtaamia asennevaikeuksia. Olen hiukan hämmästellyt sitä, että yrityskehittämisessä kehitettävän kohteen vastuuhenkilö kyllä sitoutuu tavoitteisiin ja on tyytyväinen mahdollisen muutoksen aikaansaamiin tuloksiin. Mutta että kaikki odotetaan valmiina??? Muutoksen vaatima yhteinen kehitystyö ja ideointi tuntuu olevan aivan hakusalla - odotetaan valmiita vastauksia ja mielellään vielä kirjallisia ohjeita, miten jatkossa toimitaan. Nyt ymmärrän, että osaltaan taustalla voi olla kokemus behavioristisesta oppimiskäsityksestä, ei ymmärretä omaa vastuuta muutosprosessissa.

Palautteen antamisen ja vastaanottamisen taidostakin ryhmässä syntyi keskustelua. Rakentava palaute helposti selitetään pois tai otetaan henkilökohtaisena loukkauksena. Sanallinen rakentava palaute on kuitenkin mielestäni oppimisen kannalta sitä tärkeintä palautetta. Monta kertaa ison työn tehtyä on aikalailla pettymys saada vain joku numero ilman perusteluja tai vain ylisanoja hyvin tehdystä työstä varsinkin kun tietää, että ko. palaute ei ihan nappiin osu. Haastavinta lienee ottaa palautetta vastaa silloin, kun sitä ei odota tai se ei vastaakaan omaa mielikuvaa asiasta. Mieleen tulee erään alakouluopettajatuttavan kertomus siitä, kuinka vaikeaa alakoululaisille on antaa arviointeja, kun numeroita ei käytetä alaluokilla. Sitten kun ensimmäiset numeroarviot tulevat, ovatkin ne joissain tapauksissa shokki niin koululaiselle, kuin vanhemmillekin, jotka ovat kuvitelleet kaiken olevan kunnossa.

Jälkitehtävinä tehtävät oppimistyylitestit innostivat minut hakemaan myös jonkun vuoden takaiset tulokset opinahjoni tekemistä Felder-Soloman oppimistyylitestistä. Samantyyppisiä tuloksia tuli. Olen vahvasti visuaalinen ja aktiivinen oppija, ilmankos luenkin käyttöohjeet vasta savun hälvettyä.

Muista:

• Visuaalisuus verkko-opetuksessa
• tutustu oppimispeleihin verkossa – löytyisikö ideaa seuraavaan opetustuokioon
• Itä-Suomen yliopisto: Educat
•  +++AC tauotus